2½ dl sokeria
125 g voita (tai margariinia, miten vaan)
piparkakkumaustetta pussin ohjeen mukaan
2 munaa
2 tl ruokasoodaa
8 dl vehnäjauhoja
Kiehauta siirappi ja sokeri. Nosta liedeltä ja lisää joukkoon voi, mausteet ja munat. Sekoita ruokasooda vehnäjauhoihin ja lisää ne seokseen. Anna taikinan olla jääkaapissa muutama tunti. Meillä taikina tehdään yleensä illalla, jolloin taikina saa odottaa jääkaapissa yön yli. Tuolla ohjeella tulee noin 150 piparia, puolikkaalla tietysti vähemmän. :)
Tällä kertaa
Paistamisen jälkeen pipareista osa on tietenkin aivan pakko koristella! Äiti osti vihreää sokerikuorrutetta. Keskellä oleva ukkeli syntyi oikeastaan vahingossa. Laitoin sen pellille ja se meni ihan vinoon ja ajattelin, että olkoon. Kun pelti saatiin pois uunista, oli toinen pipari tarttunut sen käteen! :O Kirahvi (oik. alh.) sai ylleen kuvioinnin ja alpakka (vas. kesk.), joka alunperin oli kirahvi, sai koristeeksi vain vihreän silmän. :)
:D söpöjä. (meillä noustas kapinaan jos äiti edes EHDOTTAISI puolikasta piparitaikinaa. Kerran me tehtiin nelinkertanen taikina. meijän kone ei ihan tykänny :D ja niitä pipareita tehään monii kertoi joulun alla. ja joskus juhannuksenakin :D )
VastaaPoista